Tutkijat: Maaperä mukaan hiilinielujen raportointiin

23.03.2004

Päästövähennysten korvaaminen hiilinieluilla edellyttää nykyistä kattavampaa metsien hiililaskentaa. Metsäntutkimuslaitoksen ja Euroopan metsäinstituutin EFI:n tutkijat kiirehtivät tänään Helsingissä julkistetussa Suomen Akatemian raportissa maaperän hiilivaraston muutoksista Suomen hiilinieluraportoinnin uudistamista.

Metsien hiilinieluraportointi on tähän saakka koskenut vain metsiä, vaikka metsien suurin hiilivarasto on maaperässä. Maaperän hiilivarastot on siksi liitettävä metsien hiilinieluraportointiin, suosittavat tutkijat.

Ensimmäisen Suomen maaperän hiilivaraston muutoksista tehdyn kansallisen arvion mukaan Suomen metsiin viimeisten 80 vuoden aikana kertyneestä hiilestä neljännes on vuosittain varastoitunut maaperään ja loput puustoon, kertoivat tutkija Jari Liski ja Raisa Mäkipää.

Akatemian luonnonvarojen kestävän käytön tutkimusohjemassa kehitetty laskentamenetelmä mahdollistaa kangasmaiden maaperän hiilinielun arvioimisen puuston hiililaskennan yhteydessä. Uusi menetelmä tuottaa aiempaa luotettavamman arvion puuston hiilinielusta.

(STT)